Eilen tuli täyteen 15 raskausviikko. Tilasin ajan rakenneultraääneen jonka sain 6 päivälle marraskuuta. silloin raskausviikkoja 17+6

Nyt on ollut monena päivänä päänsärkyä, yleensä mulla on TOSI harvoin pää kipeä...mutta eipä oikein muita vaivoja sitten ole ollutkaan :)

Käytiin lasten kanssa kirjastossa toissapäivänä. Lapsille lainasin kirjoja joissa kerrotaan lastenlailla raskausajasta. 2 kirjaa ollaan jo luettu ja 1 on vielä lukematta. ainakin tuo pienimmäinen 5v poika tuntuu olevan tosi kiinostunut vauvasta. Joka ilta ennen nukkumaan menoa kysyy että saanko halia vauvaa, se lämmittää niin äidin sydäntä <3

Lainasin kirjastosta myös itselleni kirjoja yksi kirjoista oli nimeltään sininen huone , kirja kertoo raskaaksi tulleen 17v tytön elämästä raskaaksitulon jälkeen toinen kirja oli Eve mantun kirja  musta tulee perhe, ja tuo kirja on aivan huippu. Jo nimestäkin sen saattaa arvata että kirja kertoo yksin lastaan odottavaasta äidistä ja hänen mietelmistään raskaudesta ja muusta. Olen jopa harkinnut tuon kirjan ostamista omaksi :) Suosittelen kyllä tuota kirjaa kaikille yksin odottaville äideille!

Tänään esikoiseni lähtee yökouluun ja huomen aamuna perjantaina lähdemme ajelemaan kohti keski-suomea. menemme papan luoksen viettämään syyslomaa :) on ihanaa päästä pois hetkeksi näistä samoista ympyröistä!